NATO
Naton hyvänä puolena voidaan kaiketi puhua jonkinlaisesta turvallisuuden tunteesta. Se, onko tuo tunne totuudenmukainen, onkin sitten asia erikseen. Aiemmin, kun Suomessa on keskusteltu mahdollisesta liittymisestä Natoon, Venäjä on alkanut uhitella, ja suomalaiset ovat kiltisti vetäytyneet asiasta. Tämä saattaa olla Suomen tilanne aina. Mutta toisaalta eikö juuri Venäjä on se, jota varten tarvitsisimme turvaa?
Naton sanotaan olevan myös väline kontrolloida muita jäsenmaita. Mutta tarvitaanko tällaista kontrollia, kun samaa tehtävää hoitaa jo EU? Ja mitä hyötyä tällaisesta kontrollista olisi, kun se ei nytkään toimi? Siis kontrollia on, ja tiedetään, että kaikki jäsenmaat eivät toimi ohjeiden mukaan, mutta niiden annetaan porskuttaa tyylillään (saavat anteeksi maksamattomia jäsenmaksuja tai muuten holtitonta rahankäyttöään, vaikka muiden pitää olla aina priimakunnossa). Kontrolli on siis yhtä tyhjän kanssa. Suuret maat tekevät kuitenkin mitä tahtovat.
Olisiko Suomella tiukan paikan tullen mitään hyötyä kuulumisesta Natoon? Pohjoismaat ovat sikäli erikoisessa asemassa, että Keski- saatikka Etelä-Eurooppaa ei paljoa Suomen, tai pohjoismaidenkaan kohtalo taida kiinnostaa. Norja kuuluu Natoon, ilmeisesti siksi, että se pelästyi toisen maailmansodan tilanteen toistuvan. Ruotsi ei kuulu Natoon, koska se ei ole ollut sodassa pariin sataan vuoteen eikä usko sellaiseen joutuvansakaan. Suomi ei kuulu Natoon, koska pelkää Venäjää. Muu Eurooppa viis veisaa meistä. Niille ovat paljon tärkeämpiä Baltian maat, jotka ovat rajana Venäjää vastaan. Ne on houkuteltu liittolaisiksi, ilmeisen hyvin tuloksin. Tulisivatko Natomaat siis puolustamaan, jos Suomi joutuisi sotaan? Ettei vain kävisi niin kuin Irakin kanssa, että joku menee ja muut pelkää.
Terrorismin torjunnassa Naton apu kieltämättä voisi olla hyvä. Tai sitten ei. Terroristitkaan eivät taida olla kiinnostuneita Suomesta, koska täällä ei tapahdu mitään tärkeää.
Liittyessään Natoon Suomi joutuisi enemmän tai vähemmän pelkän maksumiehen rooliin. Kustannuksia tulisi lisää. Suomi joutuisi myös muiden maiden puolustuksen maksumieheksi, kustantamaan ohjusjärjestelmiä ja ties mitä. Puolustusmenot ainakin kolminkertaistuisivat helposti.
Kaikkia Suomen asevoimia tuskin voisi kuitenkaan lopettaa. Vai perustettaisiinko pelkkä palkka-armeija? Jos Suomea puolustaisivat vain palkkasoturit, eikö olisi aina olemassa vaara, että joku maksaisi heille enemmän?
Suomen puolustusvoimat perustuvat vieläkin vahvaan tahtoon oman maan puolustamiseksi (sotakokemukset kulkevat sukupolvelta toiselle). Kansainvälisissä operaatioissa on osoitettu myös se, että Suomen armeija on kykenevä hoitamaan tehtäviä, siis ajan tasalla.
Maanpuolustusmenoja pienennetään, varuskuntia lopetetaan ja sotilashenkilöiden määrä vähenee koko ajan. Silti Suomen puolustus on uskottava, kun sitä peilaa tämän hetkiseen ympäristöön ja riskitekijöihin. Myöhemmin tilanne voi olla toinen, mutta tuskin palkka-armeijasta olisi siinä hyötyä?
EU:N SISÄINEN PUOLUSTUSLIITTO
Miten tämä eroaisi Natosta? Käytännössähän miltei kaikki EU-maat jo kuuluvat Natoon. Yksi hyvä puoli EU:n sisäisellä puolustusliitolla olisi se, että siihen ei kuuluisi USA. Sillä maalla ei saisi olla mitään oikeutta komentaa eurooppalaisia joukkoja hyökkäämään tai puolustamaan. Siihen pitäisi kuulua vain kaikki samat maat kuin EU:hunkin. Muuten siinä ei olisi mitään järkeä. Ja kuka sitä joukkoa sitten komentaisi?
Yhteisen talousliiton sisäisestä puolustusliitosta olisi hankala jäädä pois. Millä sitten perustelisi mahdollista avunpyyntöä? Perustuslakiesitys kaiketi jo tähtäsikin siihen. Suomessakin eduskunta haluaisi hyväksyä lakiesityksen kansaa kuulematta tehdäkseen jotain yhtä typerää kuin EU:hun liittyminen oli.
Ehkä pitäisi vain lempata USA pois Natosta, ja lisätä kaikki EU-maat siihen. Siinä se olisi yhdistetty Nato – sisäinen puolustusliitto, osin jo toimintakykyisenä.
Euroopan liittovaltio tuskin tulee koskaan toteutumaan. Ellei sitten pienemmässä mittakaavassa, esimerkiksi Keski-Euroopan osalta. Perustuslakiäänestys jo osoittaa, ettei sellaisen valtion sisällä pystyttäisi toimimaan.
SITOUTUMATTOMUUS
Onko Suomen ainoa mahdollisuus valita liittoutumattomuuden ja liittoutumisen välillä? Suomi on sekä puolustusmateriaalihankintojen että kansainvälisiin operaatioiden osallistumisten osalta yksi Euroopan kärkimaita. Tämän vuoksi voisi ajatella, että liittoutumattomuus onkin tosiasiassa vain nimellistä. Suomi olisi valmis liittoutumiin ilman suuria lisäpanostuksia tai muutoksia puolustukseensa.
Toisaalta liittoutumattomuuskaan ei merkitse riippumattomuutta muista maista. Jo kansainvälisessä kriisienhallinnassa mukanaolo lisää sitoutumista sotilaalliseen yhteistyöhön. Eristäytyminen ei ole enää mahdollista. Kuitenkin tärkeää on, että vastaamme itse oman maamme puolustamisesta. Liittyy Suomi sitten Natoon, EU:n sisäiseen puolustusliittoon tai pysyy liittoutumattomana, sillä pitää olla oma armeija, omat ammattitaitoiset joukot, jotka ovat sitoutetut oman maan puolustamiseen.
Kekkosen aikaansaama YYA-sopimus oli silloisessa tilanteessa erinomainen, sekä Suomen että Neuvostoliiton kannalta. Se tavallaan takasi Suomelle puolueettomuuden, koska Suomea ei saanut käyttää astinlautana Neuvostoliittoa vastaan hyökättäessä.
Venäjä on Suomelle samanlainen uhka kuin viime vuosisadallakin. Tosin tällä hetkellä Venäjällä on puuhaa entisten osavaltioidensa kanssa, eikä katse ole niin tiukasti käännetty Suomea kohti. Mutta Venäjällä on kuitenkin paljon joukkoja Suomen rajan läheisyydessä, ja myös ilmatilan loukkaukset ovat olleet jonkinlaisia kokeita (niin taitamattomia venäläiset sotilaslentäjät eivät toki ole). Tältä kannalta katsoen sitoutumattomuus tuntuisi tyhmältä.
Sveitsin kaltainen puolueettomuus on Suomelle käytännössä mahdotonta. Ihan maantieteellisen sijainnin kannalta tilanteemme on toisenlainen. Sveitsin kaltaista imagoa vastaan tuskin olisi mitään. Onhan se pystynyt olemaan erossa sodista satoja vuosia. Mutta kuten sanottua, voiko olla puolustautumatta, jos naapuri hyökkää…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti