sunnuntai 4. toukokuuta 2014

HOURUNKOSKELLE HYVÄSTIT?

Aaro Leipälä aiemmin ja Aki Haikola nyt kirjoittivat todella hyvät ja informatiiviset mielipidekirjoitukset koskien Hourunkosken puiston pilaamista.

Kyseiseen puistoon, nykyiselle virkistysalueelle on kaavoitettu kerrostaloja. Neljä kammottavaa nelikerroksista laatikkoa, jotka ovat ulkonäöltäänkin kaikkea muuta kuin kauniita.  Aki sanookin, että ne "muistuttavat enemmänkin tulvan runtelemia pahvilaatikoita". Valitettavasti täytyy olla samaa mieltä, kun Pöyryn tekemään arkkitehtikuvaa katsoo =(


Miksi ihmeessä Pöyry on yleensä otettu talot suunnittelemaan, vaikka meillä on oma arkkitehtimme Heli Kittilä, joka osaa suunnitella rakennukset ympäristön mukaan?!  Hän ei olisi varmaan tällaisia kauheuksia sinne edes yrittänyt, pilaavathan ne näkyvyyden jo ohikulkijoiltakin.  Näille nauraisi naurismaan aidatkin, jos sellaisia vielä jostain löytyisi.

Hourunkosken puisto on kuntalaisten virkistysalue, jossa on grillikatos, pöytäryhmiä, penkkejä, uimapaikka ja nyt vielä pieni parkkipaikkakin. Siellä on yksi Pyhäjoen kauneimmista näkymistä koskineen ja kalaportaineen, kallioineen ja metsäluontoineen.

Miksi ihmeessä juuri sinne pitäisi laittaa niitä kauheita taloja? Tai minkäänlaisia taloja?

Onhan Pyhäjoella nyt, hyvänen aika, talonpaikkoja vaikka miten!  Pitääkö keskustan parhaat paikat nakittaa täyteen, talot vieri viereen ja kaikki kauniit alueet pilata?  Kohta varmaan rakennetaan kerrostaloja Kielosaareenkin, kun se nyt on kunnan hallinnassa =O

Toivon totisesti, ettei sitä ydinvoimalaa Pyhäjoelle rakennetakaan.  Vaikka sen mukana tulisi hyviäkin juttuja, liike-elämä säilyisi ja lisääntyisi, kunnan itsenäisyys olisi ehkä mahdollinen jatkossakin ja kylä säästyisi kuolemalta.  Niin nämä ympäristöä pilaavat asumukset ovat kyllä älyttömin idea ikinä.

Enkä nyt tässä vaiheessa halua keskustella mitään ydinvoimalan ympäristöä pilaavista vaikutuksista. Nyt puhun vain taloista ja älyttömästä arkkitehtuurista!

Pyhäjoella on kummallinen tapa vähät välittää siitä, mikä täällä on kaunista ja mikä saattaisi vetää ohikulkijoitakin pysähtymään, joitakin kenties muuttamaankin tänne. Joet jätetään kaislottumaan umpeen, merenrantaa ei kohta näy risujen takaa, rakennukset hajoavat käsiin, levähdysalueiksi sopiville paikoille laitetaan kahvila/kioskien sijaan multakasoja ja kaikki hienot paikat täytetään umpipöhlöillä rakennelmilla.  Voi meitä!



NÄKEMIIN, JYRKI!

Jyrki Katainen jättää pääministerin hommat ja puolueen puheenjohtajuuden, kesken kauden.  Omituista käytöstä. Ja julkinen sanailu sen mukaista.

Kataisen niskaan on tämän hallituskauden aikana kaadettu potaskaa saavillinen jos toinenkin.  Kuka sellaista loputtomiin jaksaisi?  Muistellaan vaan leikkauksia ja Kreikan tukirahoja. Unohdetaan tyystin kaikki se hyvä, mitä hänen kaudellaan on aikaansaatu.  Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, kuuluu vanha sanonta. Pitänee paikkansa tässäkin.

Ja aivan erinomaisen hyvin se näyttää pätevän tähän hänen erouutiseensa. Mistä löytyy toinen poliitikko, joka on kesken kauden todennut, että hänen on paras lopettaa siihen? Kaikki roikkuvat hommissaan kynsin hampain, vaikka tekevät tuhoa oikealle ja vasemmalle.  Katainen sentään älysi sanoa: kiitos, tämä on tässä.

HIENOT HEPENET

Viime aikoina on jonkin verran käyty keskustelua siitä, pitäisikö Suomessakin ottaa käyttöön koulupuku.  Tätä sopii pohtia.

Kun kaikilla olisi samanlaiset vaatteet, se helpottaisi joka-aamuista nahistelua siitä, mitä päälleen pukisi.  Se saattaisi myös vähentää koulukiusaamista, varsinkin niiden lasten osalta, joilla ei olisi varaa viimeisimmän muodin mukaisiin vaatteisiin.

Toisaalta se myös vähentäisi yksilöllisyyttä, kun kaikki pukeutuisivat samoin. Pieniä muutoksia esimerkiksi hameen pituudella tai muilla pikkujutuilla saisi aikaan, mutta olisivatko ne sallittuja.

Kouluvaate tulisi myös kalliiksi. Ostetaanhan lapsille muutenkin vaatteita, mutta toki ne pitää ostaa silti. Entä paljonko tarvitaan varavaatteita? Eihän esimerkiksi yhdellä puserolla voi olla koko viikkoa.  Vaikka koulupuku riisutaankin kotiin tultua, kuluu se silti käytössä. Montakohan koulupukua joudutaan vuosien mittaan ostamaan? Melko monta, kun kasvuiässä olevista on kyse.

On sitten käytössä koulupuku tai omavalinnaiset vaatteet, kouluvaate pitäisi kuitenkin olla eri kuin koti-/vapaa-ajanvaate. Nykyään niillä ei vain taida olla mitään eroa.  Aikoinaan, kun itse olin koulussa, äitini opetti jo ensimmäiseltä luokalta lähtien meidät lapset siihen, että kouluvaatteissa ei sitten kotona olla. Ihan ensimmäiseksi kotiin tultua piti vaihtaa vaatteet. Tämä tapa oli hyvä, koska näin koulussa käytetyt vaatteet säilyvät pitempään siisteinä ja puhtaina.  Tämä tapa on jäänyt minulle aikuiseenkin elämään. Työvaatteet vaihdetaan heti kotiin tultua kotoisampiin =)

Nykynuorisolla taitaa kyllä tuo vaatetus olla enemmänkin rytkylinjalla. On revittyjä housuja, lötköttäviä paitoja, resuisia kenkiä - muodikasta muka.  Ja pipo päässä niin tytöillä kuin pojilla. Kuumalla kesäilmallakin, saati sisätiloissa, villapipo paksun tukan peittona. Ihan älytöntä!