sunnuntai 14. syyskuuta 2014

MUUTAMIA KOMMENTTEJA

"Tavalliset asiakkaat tuovat vain hiekkaa pankkisalin lattialle."
Björn Wahlroos

"Koulujen kannalta olennaista on nimenomaan se, että on ensinnäkin oppilaita ja että on opettaja. Se tarjoaa hyvät lähtökohdat opetukselle."
Opetusministeri Henna Virkkunen

"Lapsilisät pitäisi ehdottomasti poistaa. On järjenvastaista, että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme, miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyneitä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta."
Kokoomusnuorten varapj Saul Schubak

"Kuinka moni suomalainen löytää itsensä ryhmästä, joka tienaa alle 2100 euroa tai 2600 euroa?"
Sos.-ja terveysministeri Laura Räty

"Sehän on ihan absurdia, että ihminen tietäisi, miten ilmasto muuttuu. Ei kukaan tiedä, minkälainen sää on ensi lauantaina."
Europarlamentaarikko Ari Vatanen

Nämä kommentit on poimittu 30.8.2014 ilmestyneestä Ilona-lehdestä.  Kyllä meillä on viisaita johtajia, ministereitä ja parlamentaarikkoja. Kelpaa meidän!



tiistai 9. syyskuuta 2014

JUMALA EI OLE TONTTU

"Kirjoituksessaan Herran enkeli ja linnan kummitus Saska Saarikoski rinnasti kognitiivisen uskontotieteen pohjalta Jumalan samaan joukkoon kuin tontut ja räyhähenget.

En kiistä, etteivätkö tutkimuksissa havaitut virhekytkennät selittäisi uskomuksia parrakkaasta ukosta riihen takana tai vaikka pilven päällä. Tyystin eri kategoriaan kuuluu silti usko Jumalaan maailman mysteerinä, jona lähestyy ihmistä persoonallisena voimana.

Oxfordin professori ja entinen ateisti Alister McGrath on kiteyttänyt uskontokriitikkojen tekemän kategoriavirheen oivallisesti: McGrath kertoo tavanneensa monia, jotka ovat elämänsä varrella alkaneet uskoa Jumalaan. Sen sijaan hän ei ole tavannut ketään, joka olisi alkanut uskoa vanhemmiten hammaskeijuun tai joulupukkiin. Jumala isolla J:llä (aivan uskonnosta riippumatta) on siis ihan oma juttunsa.

Kun puhutaan Jumalasta, ei puhuta paranormaalista ilmiöstä vaan ihmiskunnan suuresta kohtalonkysymyksestä. Ja jos Jumala on, hän ei ole yksi olio muiden joukossa, vaan kaiken olemisen perusta."

Jyri Komulainen
Dogmatiikan dosentti
HS kuukausiliite 4/2014