sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

SALLIKAA LASTEN TULLA

"Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta."

Näin sanoo Jeesus Raamatussa.  Voi kuinka iloitsinkaan tänään ollessani jumalanpalveluksessa, kun sain nähdä tämän toteutuvan ihan toiminnallisesti.

Tänään oli Nikon ja Riikan perheen sekä Riikan siskon perheen vuoro toimia avustajina. Ja kaikki neljä pientä poikaa olivat pontevasti mukana koko toimituksen ajan.  He lukivat Raamatusta päivän tekstiä, rukoilivat pienen rukouksen maailman lasten puolesta, keräsivät kolehtia (äidin vahtiessa) ja veivät sen keräämisen jälkeen alttarille siunattavaksi.

Oikein näki, miten tärkeää tämä kaikki mukana toimiminen oli lapsille ja koko perheille.

Yhteen penkkinurkkaukseen oli järjestetty paikka, jossa kaikki kirkossa olevat pienet lapset saivat piirrellä aikansa kuluksi.  Sieltä he sitten tulivat jatkamaan toimiaan, kun aika oli.

Lopussa järjestetylle ehtoolliselle lapset menivät vanhempiensa mukana. Vaikka heille ei vielä ehtoollista annettukaan, heidät siunattiin, jokainen yksitellen. Näin koko perhekunta sai kokea Jumalan läsnäolon.

On todella suloista, että lapset oppivat jo pienestä pitäen tulemaan kirkkoon ja toimimaan siellä. Laulamaan, rukoilemaan, olemaan läsnä.

Suuri kiitos Pyhäjoen seurakunnalle, kun olette tämänkin huomioineet ja ottaneet osaksi seurakunnan elämää!