Osuipa käsiini marraskuinen et-lehti, jossa oli juttu otsikolla "Hyvä itsetunto on oppimisen a ja o". Se kertoo kuusikymppisestä opettajasta, joka yrittää kannustamalla saada lapset oppimaan. "Tärkeintä on säilyttää lapsen luontainen uteliaisuus ja itseluottamus", sanoo Kaisa Virmajoki..
Hän on saman ikäinen kuin minä, joten on käynyt koulunsa myös 60-70 -luvuilla. Silloin suurin osa opettajista oli kannustavia. Itselleni onneksi sattui heti alakoulussa erinomaisen kannustava opettaja, Anna Suominen, josta olen kirjoittanut toisessa blogissani. Myös myöhemmin minua opettanut Kaarina Puttonen oli sellainen. Virheitä ja huonoja puolia ei ilkuttu, vaan kaikesta pyrittiin löytämään jotain positiivista, opettavaista ja eteenpäin kannustavaa. Olen heille ikuisesti kiitollinen.
"Onnistumisen kokemukset vahvistavat lapsen itsetuntoa, joka on oppimisen kivijalka", toteaa Kaisa Virmajoki. "Uskon palkintoihin, en rangaistuksiin. En kiellä juoksemasta, kehoitan kävelemään."
Tällaisia kannustavia opettajia tarvitaan tänäänkin. Nyt vielä enemmän. Rangaistuksia ei enää saakaan antaa, mutta kannustaa voi. Jos jättää huomiotta pahan ja kannustaa sitä, mikä on hyvää ja oikein, ohjaako se muitakin tekemään hyvää? Siinäpä kysymys pohdittavaksi :)
Huom!
Tuohon allaolevaan Mummon kommenttiin en saanut vastatuksi kuin tätä kautta (entinen sähköposti on poistunut).
Kyseinen tapahtuma on ilmeisesti myös 1960-luvulta, koska kurssimuotoinen eli luokaton lukio on ollut toiminnassa jo vuosikymmeniä.
Kuitenkin tuollainen käytös on anteeksiantamatonta. Ehkä sata vuotta sitten ylioppilaat olivat eliittiä, vaan eivät enää. Nykyään onneksi useimmilla on mahdollisuus lukiokoulutukseenkin, jos haluavat oppia lisää samalla, kun miettivät, mikä heistä isona tulee :D
Ja erityisen hienoa on, että myös pienillä kunnilla, kuten Pyhäjoella, on mahdollisuus tarjoa erinomaista lukio-opetusta pätevillä opettajilla ja runsaalla kurssimäärällä, viimeisimpien opiskelumetodien hyödyntäminä.
