Mistähän nuo penkinpainajaiset ovat saaneet nimensä? En ole koskaan ihmetellyt, enkä jaksa nytkään etsiä siihen vastausta. Onkohan se jotenkin liittynyt koulusta poistumisrituaaliin...?
Meidän pieni poppoomme oli pukeutunut sarjakuvahahmoiksi. Joukosta löytyivät niin Lumikki kuin Liisakin, Robin Hood ja Tintti (ilman koiraansa), Punahilkka ja Minni-hiiri mustine nenänpäineen. Tuutikki paimensi Tiuhtia ja Viuhtia, jotka vipelsivät ympäriinsä. Eräs heistä muistutti epäilyttävästi pastori Luttista, vaikka se ei sarjakuvasankari olekaan. Muutama sellainenkin hahmo löytyi, joita en tunnistanut.
Mukavaa, kun viitsitään pukeutua ja paneutua kunnolla penkkareihin. Ohjelma tosin voisi joskus vaihdella. Kuvat ja lehtiset ovat hauskoja, kunhan pysytään hyvän maun rajoissa. Loukkaavat tarinat eivät ilahduta ketään, mutta onneksi niiltä nyt vältyttiin.
Piskuinen lauma lähti tosi herkullisen kakkutarjoilun jälkeen ajelemaan kylille. Traktori veti kärryä, jossa ei ollut lainkaan takalaitaa. Kaikki pidättivät henkeään sen lähtiessä liikkeelle ja laskivat mielessään, montako kertaa joku tipahtaa kyydistä. Mutta kaikki selvisivät ehjinä perille.
Kovin isoa kierrosta kylillä ei tehty. Eikä kai ollut monia katsojiakaan. Aiempina vuosina ovat käyneet aina Dadon edessä, jossa Jaakko nytkin seisoi katsomassa. Olin vihjannut abeille, että myös kylänraiteilla seisoskelevat katsojat haluaisivat namuja. Oli heillä niitä mukaan nyt varattu, mutta ainakaan keskustassa eivät niitä heitelleet. Niin kiire heillä oli, että Jaakkokin ehti vain yhden kuvan ottaa, ja jäi nuolemaan huuliaan tyhjän panttina =(
Jäätynyttä maitoa ja sammakonkutuvelliä.
Näillä sanoilla otsikoitiin helmikuun Kantri-lehdessä juttu, jossa ihmiset muistelivat kouluruokailujaan vuosikymmenten varrelta. Suurimmalla osalla oli epämiellyttäviä muistoja kouluruokailun alkutaipaleelta, vaikka se olikin koettu tarpeelliseksi suurten perheiden lapsille ja monille ainoaksi kunnon ateriaksi päivittäin.
Itse muistan kouluajoiltani vain joitakin ruokia. Koulussa oli oma keittola, mutta en tiedä, tehtiinkö siellä kaikki ruoka itse. Olen kuitenkin sitä sukupolvea, jolle koulussa tarjottiin jo kunnon ateria, eikä kotoa tarvinnut tuoda mitään, paitsi pulpetille laitettava ruokaliina. Yleensä ruoka oli hyvää, ja aina sitä oli riittävästi. Erityisesti muistan inhonneeni vain kahta ruokaa, veripalttua ja makaronivelliä. Nekin oli pakko syödä, niin kuin kaikki muukin. Opettaja laittoi lautaselle ruoan ja se piti palauttaa tyhjänä. Myöhemmin, toisessa koulussa sitten olikin seisova pöytä, josta sai itse valita haluamansa määrän ja laadun. Hyvin silloinkin syötiin.
Minua on aina ihmetyttänyt kouluruokailusta kertovat tarinat, joissa sitä morkataan. Tokko missään koulussa syömäkelvotonta ruokaa saa. Nykyään lapset, ja varsinkin nuoret, ovat vaan niin nirsoja. Pyhäjoellakin kouluruoka on niin herkullista ja monipuolista ettei paremmasta väliä.
Siksi ihmetyttääkin monet lukiolaiset, jotka ruokatunnilla menevät lähikauppaan ja kantavat sieltä muovikasseissaan Saarioisten pizzoja, kiinalaisia valmisruokia, munkkeja, limsoja ja karkkipusseja. Mitä ihmeen järkeä siinä on? Koulusta saisi herkullista, lämmintä ruokaa ja vieläpä ilmaiseksi. Mutta mieluummin syödään mikrossa lämmitettynä lisäaineita, kovia rasvoja ja sokereita. Outoa porukkaa.
Monesti kouluruoka on vielä lähiruokaa. Lähitilojen juurikkaita ja omien metsien marjoja. Tuossa aiemmin mainitsemassani lehtijutussa kerrotaan Kiuruveden kouluista, joissa syödään suomalaista näkkileipää, oman kunnan leipomon pehmeää leipää, omien vesien kalaa, Sonkajärvistä perunaa, Kuopiosta salaattia ja Oulusta maitoa. Ja hyvälle maistuu.
Suomi on siitä harvinainen maa, että täällä jokaiselle peruskoululaiselle, lukiolaiselle (ja ammattikoululaiselle?) tarjotaan ilmaiseksi ateria. Ei tarvitse syödä hampurilaisia, pizzoja tai ranskanperunoita. Huomenna kylläkin tarjoillaan ystävänpäivän kunniaksi tortillaa. Sen aion syödä nautiskellen =)
Raahessa käväistiin, lauantaipäivän ratoksi. Vaikka oli meillä oikein asiaakin. Kaasupullo piti ostaa ja käydä suutarilla liimauttamassa kengänpohjat. Ilmakin oli mitä mainion, lumisade valkaisi maat ja mannut.
Kierros alkoi Pattijoen kierrätyskeskuksesta, joka ei ollutkaan vielä auki. Tavaroita ei saa jättää ovelle, uhkailtiin seinällä olevassa lapussa. Emme siis jättäneet, heitimme vaan hävyttömästi roskiin :(
Matka jatkui ABC-asemalle, jossa olimme sen avaamisesta saakka käyneet syömässä, kahvilla ja lahjaostoksilla. Olimme kuulleet sen lopettamisesta ja tilalle rakennettavasta kaupasta. Tarkoitus oli käydä viimeisen kerran ostoksilla ja jättää samalla hyvästit. Mutta olimme myöhässä. Se oli jo suljettu ja oven edessä oli lavallinen rakennusjätteitä. Tosi, tosi surullista. Kauppoja on joka paikassa, mutta siistit ja makoisat kahvi-/ruokapaikat ovat näillä seuduilla vähissä.
Arina on ihan pöhkö. Kun Raahen Prismaa suurennettiin, kerrottiin ettei sinne rakenneta kahvilaa, kun ihan vieressä on bensiiniasema, jossa on kahvi-ja ruokatarjoilu. Sittemmin se muuttui kylmäasemaksi ja Pattijoelle rakennettiin tuo nyt suljettu ABC. Pyhäjoenkin suljetun Shellin tilalle Arina suunnittelee kauppaa ja kylmäasemaa. Kannattaisiko heidän vaikka tiedustella asiakkailta, kaikilta niiltä, mitä nämä toivovat?
Suuntasimme taas eteenpäin, nyt Citymarkettiin. Tarkoitus oli ruokaostosten lisäksi käydä pikasuutarilla liimauttamassa irti olevat kengänpohjat. Vaan suutarin luukku olikin suljettu. Soitimme kyltissä olevaan puhelinnumeroon, josta ilmoitettiin, ettei se ole käytössä. Kassalta sitten saimme tietää, että suutari oli jo joulun aikaan mennyt konkurssiin. Siis häh?! Pitänee sitten ensi kerralla Ylivieskaan mennessä käydä tarkistamassa, onko sielläkään enää suutaria =O
Mihin tämä maailma on menossa? Onko tämä kertakäyttökulttuuri niin erinomaista, ettei sille tarjota edes vaihtoehtoa? Mitään ei enää kannata korjata. Jos korjauspalvelua on tarjolla, se on niin kallista, että uuden saa miltei samaan hintaan. Kun kengänpohjat kuluvat, niitä ei viedä suutarille vaan heitetään pois ja ostetaan uudet tilalle. Kun kahvipannu särkyy, koko keitin on uusittava. Ennen saattoi ostaa uuden pannun, mutta voiko enää? Kun jokin laite särkyy, korjaus on tuhottoman kallista tai sitä ei voi tehdä. Siispä ostetaan uusi. Ja jätevuori senkin kasvaa.
Onneksi Halpa-Hallista sai sentään edullista kaasua, ettei ollut ihan turha reissu ;)
