Tänään vietetään veteraanien päivää. Sodista on kulunut lähes 70 vuotta. Tuolloin taistelleita miehiä muistetaan vuosittain. Kiitoksensa he ovat toki ansainneet, henkensä alttiiksi Suomen itsenäisyyden puolesta laittaneet. Mutta...
Jos kaikki Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi tehty työ olisi jäänyt noihin sotiin, niin huonosti meille olisi käynyt. Kukaan ei tunnu huomaavan sitä valtavaa työn määrää, jonka noiden veteraanien pojat ja tyttäret, pojanpojat ja tytärtentyttäret ovat näiden vuosikymmenten aikana tehneet.
Itsenäisyys ei ole itsestään säilyvä määre. Rauhan tulon jälkeen ei voinut vain jäädä lepäämään ja nauttimaan tulevasta. Joka päivä oli vastassa uhka. Joka päivä piti miettiä, mitä sanoi tai mitä teki, ettei jouduttaisi taas samaan tilanteeseen.
Itse olin 1960-luvulla sotaa pelkäävä lapsi. Kotitalomme yllä lensi pienoiskone tiputtaen maahan pinoittain lentolehtisiä, jossa opastettiin pommisuojan rakentamiseen. Yöllä herätessäni Naantalin sataman laivojen pillien huutoon, pelkäsin sen olevan merkki sodasta. Silloinkin tehtiin työtä sodan välttämiseksi ja itsenäisyytemme säilyttämiseksi. Ei asein, vaan neuvotellen.
Tämän jälkeenkin on ollut tilanteita, jolloin uhka on ollut todellinen. On tarvittu miehiä ja naisia taistelemaan itsenäisyytemme puolesta. Kaikkia taisteluita ei käydä asein. Kaikki kiitoksen ansaitsevat eivät ole sotien veteraaneja. Kiitoksen ansaitsevat myös nämä jokapäiväisessä työssään itsenäisyytemme ja turvallisuutemme edestä voimavaransa käyttävät miehet ja naiset. Kiitos heille, jokaiselle!
Veteraaneille rahan keräys ihmetyttää. Eihän heitä ole enää montaa ja yhteiskunta pitää tuosta joukosta hyvän huolen: ateriapalvelut, siivouspalvelut, kuntoutus, apuvälineet jne.
VastaaPoistaMinne ne keräysrahat menevät????