tiistai 9. huhtikuuta 2013

KUKA AUTTAISI NYYTIÄ?

Kylien häviämistä koskevassa kommentissa todettiin, että talkoohenki on hävinnyt. Kaikesta pitäisi saada rahaa. Ilmaiseksi kukaan ei halua tehdä mitään.

Valitettavan usein pitää todeta, että näin on. Tällaisella pienellä paikkakunnalla onneksi vielä tuota vanhanaikaista talkoohenkeäkin jonkin verran löytyy. Mutta näyttää olevan niin, että hernekeitto ja saunailta eivät enää riitä. Pitää saada kahisevaa, ja mieluusti paljon. Tästä syystä kai verottajakin on äkännyt nämä talkootyöt.  Tuntuu, ettei saisi enää sitä hernekeittoakaan tarjota, vaan se pitäisi merkitä palkaksi. Hulluuden huippu! Tällaisella toiminnalla valtio tuhoaa sen lopunkin avuliaisuuden, mikä nyky-yhteiskunnassa enää vallitsee. Kas kun ei verottaja iske ilmaiseksi jaettaviin ruokakasseihin ja vaatenyytteihin =O

Arolan Vesku parisen vuotta sitten esitti valtuustossa aloitteen kunnan järjestämistä talkoista esimerkiksi juuri merenrantapusikon raivaamiseksi. Tällainen systeemi olisi hyvä tapa korjata ränsistyneitä paikkoja, ottaa asia heti hoitoon, ettei pääse pahemmaksi. Ilkivaltaa tapahtuu helpoiten siellä, missä asioita ei heti korjata. Eräässä pikkukaupungissa (Amerikassa) on sellainen tapa, että illan ja yön aikana talojen seiniin ilmestyneet graffitit maalataan aamuvarhaisella piiloon. Asukkaita tervehti siisti kaupunki, eivätkä sotkijat saaneet työstään tyydytystä. Tämä on kuulemma selvästi vähentänyt graffitien maalaamista vääriin paikkoihin. Mitä iloa on sotkemisesta, kun kukaan ei siitä häiriinny? Sillä sitähän tuollainen toiminta on, huomion hakemista.

Toki ihmisten halu auttaa on myös muuttunut. On niin paljon helpompaa viedä vaatenyytti keräyslaatikkoon kuin mennä jonkun apua tarvitsevan luo ja kysyä, saisiko/voisiko jotenkin auttaa. Tämä tuli minulle henkilökohtaisesti todeksi tänä talvena, jolloin olen istunut pyörätuolissa viisi kuukautta ja sen lisäksi konkannut kyynärsauvoilla melkein toisen mokoman. Oma mieheni toki auttoi päivittäisissä askareissa, mutta ei hänkään kaikkea osaa eikä jaksa. Yksi ystävä kysyi heti alussa, miten voisi auttaa, ja onkin ollut suurena ilona tänä aikana. Mutta olisin toivonut, että joukko ystäviä/sukulaisia olisi tehnyt maihinnousun vaikkapa joulusiivouksen merkeissä. Sellaisesta asiasta olisi ollut todella iloa ja hyötyä. Itse en kehdannut keneltäkään sitä pyytää. Ja nähtävästi kukaan ei ajatellut, että perheen naisihmisen jalattomuus saattaisi aiheuttaa arkielämään ongelmia, joita voisi ehkä osaltaan hieman auttaa. Mutta suuren kiitoksen haluan tässä vaiheessa antaan omalle kullanmurulleni sekä rakkaalle ystävälleni, joiden avulla oleme kuitenkin selvinneet talven yli =)

Myös rikollisuus vaikeuttaa tuota yksityisten ihmisten auttamista. Kun joku kadulla kysyy, voiko auttaa kantamaan painavaa laukkua, uskaltaako tällaista apua vastaanottaa. Laukku voi olla saman tien menossa juoksuaskelin muualle kuin oli tarkoitus. Kotiinsa ei uskalla vieraita ihmisiä päästää, eikä tietenkään kannatakkaan. Mutta ystävät ja tuttavat pitäisi uskaltaa laskea sisään ja antaa auttaa. Monelle vanhukselle ja sairaalle tämä olisi mieluista, kodinhoitajan aika kun on kovin rajallinen (ja maksullinen).

Ennenvanhaan oli kaikki paremmin? En tiedä. Mutta auttaminen oli varmaan enemmän itsestäänselvyys kuin nykyisin. Ehkä se johtui siitä, että vanhempamme ja isovanhempamme olivat eläneet aikana, jolloin kaikki oli kortilla. Kun toinen tarvitsi heinäpellolla apua, sinne mentiin ja tämä vuorostaan tuli auttamaan omalle pellolle. Rakennuksen sai helpommin pystyyn, kun hirren kummassakin päässä oli mies sitä nostamassa. Näin pelkistettynä se kuulostaa pateettiselta. Mutta naapuriapu oli ennen yleinen käsite.

Kaupungistuminenkin vaikuttaa ostaltaan siihen, että kaikki elävät vain omissa koloissaan, tietämättä edes seinänaapurinsa nimeä. Mutta näin ei saisi olla. Kaikkein kauheimpia ovat ne tarinat, joissa kerrotaan muumioituneista ihmisistä. Joku on saattanut olla kotonaan kuolleena vuosiakin ilman, että kukaan on huomannut tai kaivannut!

Milloin tämä maailma muuttui sellaiseksi, että vain raha merkitsee jotain?
Eikö ihmisen perusluonteeseen kuulu toisista välittäminen?
Eikö ihminen juuri siksi ole ihminen?


Jutta

3 kommenttia:

  1. Täällä korvessa toimii naapuriapu, se on ainoa vaihtoehto kun ei ole muuta palvelua. Ajattelin että josko niin oli ennenkin, oli pakko auttaa
    vuoroin. Nyt on palveluyritykset, Y-tunnukset ja kotitalusvähennykset sekä yhteiskunnan apu. Eihän se kata tietenkään kaikkea, eikä varsinkaan ystävänpalveluksia.

    VastaaPoista
  2. Onneksi syrjäseudulla asuessa toimii vielä naapuriapu, tiedetään että ei ole ketään muuta auttamassa kuin lähelläasuvat. Katsotaan että on liikettä pihalla, aurataan teitä vuorotellen ja jaetaan isoimmat kalansaaliit ym. Kaupungistuminen tosiaan sysää asioita yhteiskunnan vastuulle.. Hyvät ystävät ovat kullanarvoisia!

    VastaaPoista
  3. Saattaa olla vallalla sellaisenkin mentaliteetti, ettei kehdata tyrkyttää apua. Järjestöjen toimintaankin osallistuvat vaan ne yhdet ja samat, jotka väsyvät sitten loppuunpalaneina. Jotkut saattaisivat haluta mukaan, mutta heidän pitää ensin kieltäytyä pari kertaa. Ellei huomata sitten enää kysyäkään, ei osallistuta. Muutalta tulleet ovat rohkeampia kuin pyhäjokisen siinä suhteessa. Uskalletaan sanoa kyllä, ja aiheutetaan muissa hämmennystä sen johdosta.

    VastaaPoista