Viikonlopun Iltalehdessä kysyttiin, ovatko hampaat ylellisyyttä, kun niitä joutuu usein hoidattamaan yksityisellä hammaslääkärillä.
Onhan olemassa vielä koulun päättymisen jälkeenkin mahdollisuus hoidattaa hampaitaan omassa terveyskeskuksessaan. Periaatteessa on. Käytäntö on kuitenkin osoittautunut hieman erilaiseksi. Yleensä hoitoihin on todella karmean pitkät jonot, kolme kuukautta tai enemmänkin. Joskus ei saa edes päivystyshoitoa, vaikka kuinka hammasta särkisi tai paikka olisi tipotiessään. Kun ei ole hammaslääkäriä, niin minkäs teet! No, onneksi Pattijoella oleva päivystävä on sentään suhteellisen lähellä, reilun 30 kilometrin päässä. Eihän sitä kuitenkaan minnekään heti pääsisi...
Itse en ole koskaan käyttänyt tätä hammashoitoa. Olen aina käynyt yksityisillä, missä sitten olen asunutkin. Se maksaa, mutta olen myös aina saanut hoitoa. Kerrankin paikan tiputtua pääsin hoitoon heti samana päivänä, hammaslääkäri hoiti hampaani omalla ruokatauollaan, kun muuten ei olisi aikaa ollut. Kiitos Marja Ollila! Tällaista apua en olisi täältä saanut.
Lehdessä puhuttiin vain hammashoidosta, joka kuitenkin periaatteessa on jotenkin / joillekin järjestetty. Mutta entäs silmät? Ovatko silmät ylellisyyttä?
Silmälääkäripalvelut ovat kai aina yksityisiä? Paitsi, mikäli niistä löytyy jotain todella pahaa häikkää, niin silloin siirrytään edullisempaan hoitoon esimerkiksi Oysiin. Vai meneekö se niin? Silmät ovat kuitenkin hampaitakin tärkeämmät. Hampaaton voi saada proteesit ja taas elämä hymyilee. Näkönsä menettänyt ei saa sitä enää takaisin. Silmät ja näköaisti ovat kaikkein tärkeimmät. Elämän itsensä ohella. Miksikähän niihin ei saa apua omalla terveysasemalla?
Mitenkähän nämä ja kaikki muutkin terveyspalvelut saisi hoidettua niin, että sairaat pääsisivät hoitoon ja ennakoivaa työtäkin voitaisiin tehdä? Tämä nykyinen malli ei kuitenkaan toimi. Eikä toiminut se entinenkään. Kun jostain saadaan lääkäri, hänet ajetaan loppuun älyttömällä työmäärällä.
Muistanpa vuosien takaa eräänkin lääkärin, joka sanoi, ettei hän ollut Pyhäjoella työskennellessään päässyt vielä kertaakaan lähtemään kotiin ennen iltayhdeksää =O Varsinaisen potilastyönsä lisäksi hän joutui vielä hoitamaan hallinnollisia paperihommia, jotka veivät tuhottomasti aikaa ja lisäksi riitelemään joka hankinnasta. Siinä samassa paikassa on minunkin täälläoloaikanani ollut melkoinen määrä lääkäreitä, joista monetkaan eivät jaksaneet pitkään. Ei jaksanut tuo äsken mainitsemanikaan kuin puolisen vuotta. Yksi paloi loppuun niin totaalisesti, että lopetti kokonaan lääkärin työnsä, kaksi siirtyi muualle (toinen sairaalaan, toinen yksityiselle), jotta saisivat säädyllisemmät työajat ja työtehtävät. Muutkin ovat lähteneet, yksi toisensa jälkeen. Liekö tämänhetkinen jaksanut pisimpään? Mutta kuinka pitkään hänkään tällä menolla enää jaksaa?
Vaikuttaa siltä, että Suomi ajetaan vähitellen alas. Terveydenhuoltopalvelut, koulutus, työpaikat... Kohta koko Suomi on yksi periferia, kutistunut ankea kylä Euroopan laidalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti