Silloin, kun minä vielä olin nuori (viime vuosituhannella siis), tehtiin tuotteet kestämään.
Mikroaaltouunin ostin, kun niitä ei vielä joka kodissa ollut. Ostin sen aikoinaan siksi, kun minulla ei ollut tavallista uunia. Kovassa käytössä se on ollut siitä lähtien, miltei 25 vuotta. Päivittäin vähintään. Tähän mikroon liittyy sellainen hauska juttu, että minua kosiessaan kullanmuru kysyi: "Otatko sinä tuon mikron mukaan, kun muutat?" Pitäähän minun sitä nyt vaalia kuin kukkaa kämmenellä. Onneksi toimii, ettei ole uuden hankintaan tullut tarvetta =D
Vuonna 1979 sain pikkuveljeltäni syntymäpäivälahjaksi leivänpaahtimen. Sellaisen tyypillinen seitsemänkymmenlukulaisen, ruskean ja kukallisen. Vaan hyvin on toiminut. Ahkerasti silläkin on leipää paahdettu ja paahdetaan vieläkin, viimeksi tänään. Nyt näkyy johto jo hieman rispaantuneen ja se on väliaikaisesti sähköteipillä korjattu. Jossain vaiheessa pitää vaihtaa uusi johto. Mutta muuten täysin toimiva laite.
On myös muita tavaroita, jotka kulkevat mukana vuosien ja vuosikymmenten ajan. Niitä en vaihda. Eikä nyt ole kysymys Turun sinapista...
Vaan nyt, jos ostaa jonkin tuotteen, sitä ei ehdi kyllästymiseen asti katsella. Hyvä, jos ehtii hintansa tienata ennen hajoamistaan. Ja sitten ihmetellään roskan ja jätteen määrää. Kun niitä ei usein voi edes kierrättää, niin onkos tuo nyt kumma, jos roskavuoret kasvavat =(
Eivätkö ihmiset enää halua pitkäaikaisia tuotteita? Pakkohan niitä olisi tehdä, jos kertakäyttökamat eivät kiinnosta. Sehän on rahan säästöäkin, kun ei tarvitse yhtenään olla uutta ostamassa. Laadusta kannattaa jopa maksaa. Äitini sanoi usein, ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa. Se sanonta kattaa kyllä tämän nykyisenkin elämänmenon. Osta laadukasta ja korjauta se tarpeen tullen. Se ei ehkä pelasta vielä maailmaa, mutta ainakin pienentää jätevuoria ja antaa sinulle hyvän olon järkevänä kuluttajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti