KIRKKO KESKELLÄ KYLÄÄ

"Matalan kynnyksen jouluruokailu Räihän karaokekorjaamolla
...Tarkoitus on tarjota mahdollisuus joulunviettoon aterioinnin muodossa kaikille...
...Hyvä jouluruoka, torttukahvit sekä jouluhartaus luovat joulun tunnelmaa..."

Näin vuosi sitten. Joulun alla kokoonnuttiin karaokekorjaamolla pitkien pöytien ääreen. Porukkaa kerättiin paikalle oikein bussilla, joka kiersi ympäri kylää. Tunnelmaa varmaan oli, olivathan mukana pappi ja kanttorikin, seurakunta kun oli osaltaan ruokailua järjestämässä. Oliko muuta porukkaa ja miten paljon, se tieto on jäänyt minulta pimentoon.

Tästä ruokailusta mainitsen siksi, että se jäi tuohon yhteen kertaan. Nyt ei ole ollut mitään innostunutta porukkaa ruokailua järjestämässä ja jouluista hetkeä kaikille kyläläisille tarjoamassa. Onko enää edes koko karaokekorjaamoakaan? Karaokeinnostuskin loppui lyhyeen kuin kanan lento, ja sitä kannattava yhdistys.  Korjaamo ehkä vielä on... =O

Miksi innostusta ruokailun järjestämiseen riitti vain tuon yhden kerran? Eikös kaikkea kannattaisi kokeilla ainakin kahdesti, tai useamminkin, ennen kuin heittää kirvestä kaivoon? Vai eikö kukaan jäänyt sitä ruokailua kaipaamaan? Edes niistä syöjistä? Tai valmistajista? Tai korjaamolta?

Saman lyhyen lennon ovat suorittaneet myös Kotikirkko ja muualla pidettävät hartaudet.

Kotikirkkotoiminta aloitti innokkaan porukan johdolla. Parikymmentä varausta tehtiin heti. Ideana oli, että kirkko järjestetään jonkun kotona, tämän toivomalla teemalla, mukana seurakunnan työntekijä. Me olimme mukana ensimmäisellä kerralla. Tupa oli täynnä ja keskustelu mielenkiintoisesta aiheesta kulki kirkkoherran johdolla. Ilta oli mielenkiintoinen ja into tulevia tilaisuuksia kohtaan vain kasvoi. Emme tosin seuraaviin pariin tilaisuuteen sitten päässeetkään äitini sairastelun ja kuoleman takia. Mutta ei niitä tuon talven ainaka useampia ollutkaan.

Jotenkin sekin lopahti. Kaikki innokkaat jättivät sikseen. Oliko seurakunnan työntekijöillä liian kiire? Eikö riittänyt mielenkiintoisia aiheita keskusteltavaksi? Koettiinko järjestäminen sittenkin liian haastavaksi?  En tiedä, mikä oli syynä, mutta yhtään kotikirkkoa ei ole sen jälkeen järjestetty.

Innostuttiin myös järjestämään seuroja muualla, erilaisissa paikoissa. Yksi niistä oli juuri tuo karaokekorjaamo, josta sitten varmaan poiki ajatus jouluateriastakin. Kokoonnuttiin myös metsästysmajalla ja muuallakin. Paikkoja lueteltiin etukäteen lehdessä monta. Tarkoitus oli kai saada ihmiset innostumaan Sanan kuuloon tulosta, kun se tapahtui jossain muualla kuin kirkossa.  Vaan lyhyeksi jäi tuokin ura. Eipä taida enää olla tämäkään aatos elossa, en ainakaan ole kuullut =(

Tässä herätellään kysymystä siitä, pitääkö kirkon koko ajan muuttua ja yrittää jotain uutta? Tietenkin kirkko elää ajassa ja tällaiset ideat, joita tuossa yllä on kerrottu, ovat hienoja. Kunhan niihin vain saisi porukkaa mukaan. Kunhan niillä vain olisi jatkuvuutta...

Kylillä huudetaan sen perään, että pitäisi sopeutua kaikkeen maailman menoon. Mutta se ei ole kirkon tarkoitus. Vaan Jumalan sanan levittäminen, kutsuminen ihmisiä Jumalan yhteyteen, kokemaan pelastus ja uusi, erilainen elämä.

Jokin aika sitten Kallion kirkossa "saarnasivat" Jari Sarasvuo ja Tarja Halonen. Kirkko täyttyi ja lehdet hehkuttivat varsinkin Sarasvuota. Näitä tilaisuuksia kolumnissaan kommentoinut Jyrki Lehtola toteaa mm. "Kirkon on muututtava yhteiskunnan ja meidän ihmisten tunteiden mukana. Siksi kirkosta on tehtävä leppoisa olekelukeskus." "Nykykirkon tarkoitus on tehdä mitä vain, että sille tulisi tarpeellinen olo." Tämä tuntuukin olevan Suomen Luterilaisen kirkkokunnan yleinen käsitys. Vähän niin kuin Lehtola lopuksi sanoo: "Joskus oli tapana moraalisen kysymyksen edessä kysyä 'Mitä Jeesus tekisi,?' Tuo kysymys on muutettava muotoon 'Mitä mä tekisin, kun let's face it, mä oon oman elämäni toi jeesus." (IL 29.11.13)

Tähän ei voi kuin todeta yhden tuota blogia kommentoineen sanoin:
"Kirkko, jonka kuuluisi olla siihen kuuluville kristityille ohjaava voima, on nyt kuitenkin se, joka muuttaa suuntaansa joukon vaatimusten edessä. Ei kai voida lähteä siitä, että kun 'suuri yleisö' haluaa esimerkiksi homoliitot hyväksytyksi, niin kirkon pitää ne hyväksyä, vaikka oppi muuta sanoisikin? Ohjaako kirkkoa Jumala vai sen jäsenistön kulloisetkin ja vaihtuvat mielipiteet, ja sen myötä tuleva suosio? Kuka moista laitosta kunnioittaa, joka on valmis myymään kaikki periaatteensa?"

Enpäs tiedä, miten tässä jutussa nyt hypättiin yhdestä jutusta toiseen... Kannatan sitä, että järjestetään tilaisuuksia kuten Kotikirkko tai Metsäkirkko. Kannatan sitä, että ihmisiä kutsutaan Sanan ääreen herkkupöytien keskelle. Mutta kaikella toiminnalla pitäisi olla jatkuvuutta. Ymmärrän hyvin, että aktiivisia tekijöitä on seurakunnassa vähän, kaikki työ kaatuu yksien ja samojen harteille. Pyhäjoen seurakunnassa on kuitenkin tervehenkistä toimintaa. Kunnioitan ja arvostan kirkkoherraa ja muita työntekijöitä, jotka seisovat Jumalan Sanan takana (jos se nyt on oikea ilmaisu), eivätkä hoipertele kaikkien tuulien mukana. Kirkon on kuitenkin tarkoitus olla luja kallio eikä mitään tuuliviiri.