Kirkko oli tupaten täynnä, vaikka kaikilla kylillä järjestetään omatkin joululaulut. Ehkä kirkossa kuitenkin on erilainen tunnelma, juhlallisempi. Katto on korkealla ja urut pauhaavat. Kirkkokuorokin laulaa mahtavasti.
Ensimmäiseksi laulettiin laulu numero yksi, eli juuri tuo Arkihuolesi kaikki heitä. Sopii muistuttamaan siitä, että arjen voi jättää kirkon ulkopuolelle. Paljon hyviä lauluja oli taas koottu tähän vihkoseen, muutamia outojakin. Suurin osa niistä laulettiin ja loput sai vielä vihon mukana kotiinsa, oikein papin luvalla.
Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääskööt vangit vankilastaan.
Uskon siemen nouskoon pintaan.
Olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas, kulkuset soi.
Jossakin äiti lastaan seimeen kapaloi.
Tulkoon juhla todellinen.
Tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on.
Jouluyö, juhlayö, päättynyt kaikk' on työ... Tähän lauluun oli annettu myös viittomakieliset sanat. Pappi tai kukaan mukaan ei sitä kuitenkaan viittonut. Olisi voinut sen tehdä, ihan vaan omaksi ja muiden iloksi. Olisi mukava opetella muitakin lauluja viittomakielellä. Itse nuorena opiskelin viittomakieltä, mutta se on jo pääosin unohtunut. Kiva kuitenkin tällainen joululaulu muiden joukossa =)
Pappi kertoi myös tarinan. Perheen isä luki lehteä ja pieni poika kyseli koko ajan jotain. Isä otti lehdestä kuvan, jossa oli maailman kartta ja repi sen moneksi pieneksi palaseksi. Hän antoi nämä pojalle ja pyysi kokoamaan palapelin niin, että kartta olisi taas kokonainen. Hän ajatteli pojalla kuluvan sen tekemiseen aikaa, jotta hän voisi rauhassa keskittyä lukemiseen. Poika tulikin varttitunnin päästä takaisin täydellisen kuvan kanssa. Isä ihmetteli, miten tämä oli osannut koota kartan niin nopeasti ja kysyi, onko tämä koulussa maantiedossa opetettu. Poika vastasi, ettei tiedä mitä maantieto on. Mutta toisella puolella oli ollut ihmisen kuva ja hän oli koonnut sen ehjäksi. Siinä samalla oli maailmakin eheytynyt.
Yksi lauluista oli Oi Betlehem, sä pienoinen. Muistuu mieleeni ne ajat, kun kävin Betlehemissä. Siitä on jo parikymmentä vuotta ja maailma on muuttunut rankaksi sen jälkeen. Tuolloin tie Betlehemiin ei vielä on muurien reunustama. Saattoi vapaasti katsella ympäröiville kedoille, joissa paimenet kaitsivat laumojaan. Betlehemin kaupunki oli jo tuolloin jakautunut arabien ja juutalaisten/kristittyjen alueisiin. Juutalaisten puolella pystyi huoletta liikkumaan, ei tarvinnut pelätä lentäviä kiviä. Jeesuksen syntymäkirkossa kävimme kuvaamassa paikan, jossa seimi oli kuulemma aikoinaan ollut. Liekö tuo niin varmasti osoitettu, eikä ne kaiken katolisen krumeluurin keskellä kovin vaatimattomalta näyttänyt. Mutta oli siinä tunnelmaa, kun ajatteli, että pikkuinen Jeesus-vauva oli siinä syntynyt. Aivan erilaisessa ympäristössä kuin tämä omamme.
Betlehemissä ei tuolloin ollut lunta, vaikka siellä nyt onkin maa valkoisena. Ilma oli lämmin, pikkuinen vauva saattoi maata heinien päällä kapaloon käärittynä. Ankeampi kohtalo olisi täällä pohjoisessa voinut olla, mikäli olisi entisaikojen lumiin ja pakkasiin joutunut. Minä rakastan lumista joulua, eikä pienestä pakkasestakaan haittaa ole. Ehkä kaikki joululaulut olisivat nyt toisenlaisia: On hanget korkeat nietokset, vaan joulu, joulu on meillä. On kylmät paukkuvat pakkaset ja tuimat pohjolan tuuloset. Vaan joulu, joulu on meillä.
Eniten pidän laulusta, jota ei tänä vuonna laulettu. Numero 15: Ilouutinen. Laitan sen sanat vielä tähän tuomaan joulun tunnelmaa. Jouluaaton hartaudessa se aina lauletaan. Käytäviä pitkin kulkevat laulajat, huilujen säestyksellä sitä esittäen. Ja tunnelma on heti valmis.
laulaa kuoro enkelten.
Maan ääriin kantautuu
suuri ilouutinen.
Tulkaa kaikki nyt laulamaan,
on Poika syntynyt maailmaan.
Tulkaa laulamaan, aa-aa-aa.
Nyt huolet unohtuu,
kukat peittää koko maan
kun kansa kokoontuu
Herraa vastaanottamaan.
Maailma kirkastuu,
tuikkii tähdet Herralle.
Myös aurinko ja kuu
kumartavat Lapselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti