Äkkiseltään, vain turistina vieraillessaan, ei välttämättä pääse sisälle luostarin tunnelmaan. Vaatii aikaa pysähtyä hetkeksi, hiljentyä kuuntelemaan. Ympärillä humisevat mahtavat ikihongat, lintujen sirkutus täyttää ilman. Jossain kulkee munkki tai nunna kiireettömästi.
Alueella saattaa olla bussilasteittain ihmisiä tutustumassa luostarin elämään: nopea kierros, opastetut paikat, tuliaisina ikoni tai viinipullo. Mutta saadakseen jotain on maltettava pysähtyä. Voi viipyä yli yön tai vaikkapa viikon. Elää hetken poissa arjesta, mietiskellä, rukoilla.
Me elämme meluisassa ja kiireisessä maailmassa, jossa ihmiset ovat uupuneita, rasittuneita ja neuvottomia. Meille hiljaisuus ojentaa auttavan kätensä, uupunut virkistyy.
Palvelus kirkossa voi olla jotakin ennen kokematonta. Hämärässä Herran huoneessa tuohukset palavat, tuoksuva suitsutussavu leijailee, pappi lukee hiljaisella äänellä psalmeja, seurakuntalaiset ovat kokosydämisesti mukana palveluksessa.
Päivä kulkee kiireettömästi. Kirkossa vietetyt jumalanpalvelukset ja ruokailut tahdittavat sitä. Voi tutustua kirjaston kokoelmiin, ikoninäyttelyyn, kierrellä hautausmaalla tai risteillä m/s Sergeillä kanaville ja toiseen luostariin. Voi istua penkillä nauttien kauneudesta, levosta, hiljaisuudesta, yksinäisyydestä - sitäkin löytyy, jopa turistihälinän keskeltä.
Luostari puhuttelee, jos kävijä vain tahtoo kuunnella. Siellä voi aistia arkielämästä poikkeavan erilaisuuden. Luostari, kuten kirkkokin, on hiljaisuuden, rauhan ja rukouksen keskus, jossa ihminen saa kiireen keskellä pienen hetken levätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti