Tähtönen taivahan, osoita tie.
Vie meidät seimen luo, missä se lie.
Valaise matkamme, vie perille.
Pienoisen lapsen luo haluamme.
Tallissa pienessä salaisuus on,
suojassa olkien ja kapalon.
Suurinta ihmettä maailmassa
seimellä olemme katsomassa.
Loppiaisen jumalanpalvelus pidettiin Pyhäjoella tuttuun tapaan jouluseimen äärellä. Koleaan, lumettomaan aamuun oli kokoontunut piskuinen joukko kuuntelemaan kirkkoherran julistamaa sanaa ja laulamaan viimeisen kerran joululauluja tämän joulun tiimoilta.
Loppiaisen sanoma kertoi, paitsi siitä, miten tietäjät saapuivat Jeesuksen luo, myös siitä, miten Jumala rakasti maailmaa uhraamalla ainokaisen Poikansa. Ettei kukaan hukkuisi. Ei yksikään. Että kaikilla olisi mahdollisuus iankaikkiseen elämään Jumalan luona.
Vilu hytisytti kostean ilman tunkeutuessa vaatteiden poimuihin. Silti mieltä lämmitti. On ihanaa, että Pyhäjoella on oma jouluseimi, ihan oikean kokoinen. Tähti loisti sen yllä, vaikka muuten oli harmaata. Lumi olisi vielä tuonut tunnelmaa. Vaikka ensimmäinen joulu olikin ehkä juuri tämän näköinen, lumeton kai ainakin. Lampaat kedolla paimenineen, pikkuinen Jeesuslapsi vanhempineen pienen tallin suojassa, olkien päällä lämmitellen. Oli siinä Kuninkaalla puitteet...
Kylmiä jäseniä pääsi lämmittelemään seurakuntatalolle, jonne kuljettiin kirkkoherran johdolla juomaan kuumaa kahvia ja herkuttelemaan lähetyskahvilan antimilla.
"Nyt taivaat avautuu,
laulaa kuoro enkelten.
Maan ääriin kantautuu
suuri ilouutinen:
Tulkaa kaikki nyt laulamaan,
on Poika syntynyt maailmaan."
Kiitos Taivaan Isälle tästä joulusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti